Luku 9. Värjätty kermavaahto

Satunnaisesti esiintyvä ja jo keväisestikin paisteleva aurinko on saanut minut kaivamaan elintarvikevärilaatikon esiin ja loihtimaan väriä muutamaan taannoin tilattuun kermakakkuun. Tai no, kermavaahdon värjääminen on vähän sama asia, kuin korjaisi pärekattoa kulottamalla, eli pirun vaikeaa, joten käytän värjättyihin "kermiksiin" aina vispautuvaa kasvirasvavalmistetta. Se kestää värit hurjasti paremmin, kuin ehta kerma, ja maussakaan ei ainakaan minusta häviä. Kasvirasvavispissä on vielä sekin etu, että se on ainakin tässä merkissä jota itse käytän väriltään puhtaanvalkoista ja vaahdon rakenne on aivan optimaalinen ja kestävä. Se ei värjäämättömänäkään kellastu kakun päällä kuten kerma ja kestää vähän paremmin olosuhteita, kuten vaikkapa lämmintä säätä. Ja maku on varsin ok.

Näissä kakuissa eri sävyisiä kermavaahtopursotuksia, suklaakoristeita, vadelmia ja vähän nonparelleja. Näyttävää! 

Tämä oli pienen tytön nimiäisiin tekemäni kakku, johon päätyi myös "välipalana" tehty langoitettu sokeri-orkidea.

Värjättyä kermavaahtoa tulee käytettyä paljon myös lasten kakkuihin. Muksut kun yleensä arvostavat kirkkaita värejä ja kielen värjääntymistä vaikkapa vihreäksi. Tai siniseksi. Mutta pointtini kuitenkin ole se, että vaikka joskus tuntuu ettei varastoissa ole mitään kakunkoristeita, niin kaikki mitä tarvitset näyttävään kakkuun on pastavärejä, muutama kiva erikokoinen tylla ja arsenaali pursotuspusseja! Pursottamaan siis!

/miina

Luku 8. Suklaakoristeita

Joulu mennä hurahti ja siinä samalla vilisti ohi pikkuinen lomanenkin. Joulua juhlin kotosalla yrittäen vältellä muutamia jouluruokia, joita oli tullut mätettyä työn puolesta noin marraskuun alusta asti. Meillä ei siis ollut joulupöydässä lanttulooraa, ei perunalooraa, ei kinkkua eikä todellakaan rosollia. Pidän kyllä perinteisistä jouluruuista, mutta tulivat kyllä korvista ja ehkä vähän muistakin ruumiinaukoista jo joulunalusviikolla siihen malliin, että tiesin mitä meidän joulupöydässä ei ainakaan ole.

Väsäilin eräällä viikolla vähän suklaakoristeita. Käytän valmiiksi temperoituja suklaita, joten tekeminen on helppoa eiväkä koristeet harmaannu heti. Itse tykkään spritsata suklaat semmoisesta ilmeisesti aivan suklaata varten tehdystä silikonisesta pursottimesta, jossa suklaan voi myös sulattaa. Leivinpaperitötterö toimii myös. tai pikkuinen tylla pursotinpussissa. Tai reikä muovipussin nurkassa.

Ylläoleva metsä-teemainen kakku oli sisältä valkosuklaa-tyrnimoussea. Kuorrutus on marenkivoikreemiä, samoin eri sinisen sävyillä tehty tunturimaisema. Spritsasin suklaasta kuusia ja patonkipeltiä apuna käyttäen käppyräisiä oksia kakun päälle. Onnistuin mielestäni kivasti luomaan hiukan kolmiulotteista maisemaa aivan yksinkertaisilla keinoilla.

Tässä kuvassa komeilee kolmeen kerrokseen hyydytetyt suklaiset tuorejuustokakut. Alin ja tummin kerros on tummaa suklaata, keskimmäinen vaaleanruskea maitosuklaata ja valkoinen kerros tietenkin valkosuklaasta. Halusin simppeliin kakkuun jonkin "nousevan" koristeen ja päädyin spritsaamaan tummalla- ja valkosuklaalla perhosia. Perhoset saa nostamaan siipensä, kun valmiin kuvion antaa kuivua vaikkapa auki avatun kirjan aukeaman päällä. Hurautin kakun päälle tummasta suklaasta myös ikään kuin kehikon muille, varsin yksinkertaisille koristeille eli suklaarouheelle ja kaakaokermalle. Näyttävä, mutta herkkä koristelu, eikö.

Aika usein asiakkaalla ei ole mitään erityisiä toiveita kakun koristelulle ja se on toki varsin mukanaa, koska saan vapaat kädet toteuttaa itseäni. Talvi onkin hyvää aikaa tehdä suklaakoristeita, koska ei ole vaarana että ne sulavat kakun päälle. Viime kesä oli ainakin sitä luokkaa kiva leipomushommien kannalta, ettei ihan heti tule yhtä haastavaa keliä jatkuvalla syötöllä vastaan.

Suklaasta saa tietysti kaikkea muutakin hauskaa aikaiseksi, mutta tässä nyt esitelty kaksi tapaa saada näyttävyyttä kakkuun.

/miina

Luku 7. Piparkakkutaikina

Joulupipari. Piparkakku. Joulupippari. Siirappileipä. Ruskea pippari. Itse leivon aina ruskeita pippareita kun puhutaan joulun ajan pikkuleivistä, mutta ammatin puolesta tunnen toki muutaman muunkin nimityksen perinneleivonnaiselle. Mutta minulle ne ovat aina ruskeita pippareita ja sillä hyvä. Mummuvainaani leipoi usein ruskeita pippareita ja muistelenkin, että ne saivat joulustatuksen elämässäni vasta joskus myöhemmin. Mummulassa niitä kumminkin oli ihan aina, ja parhaimmilta ne maistuivat maitokahviin dipattuna. Aiettä.

Luin ennen joulua muistaakseni Kodin Kuvalehdestä (toki se saattoi olla ihan joku muukin kotimainen julkaisu), että n. 75% suomlalaisista leipoo joulupipparinsa kaupan valmiista pakastetaikinasta. Olin pienesti yllättynyt, koska ei pipparitaikinan teko kuitenkaan mitään rakettitiedettä ole.

Paitsi että saattaa kuulemma olla.

Äitini julisti melko tarkkaan itsenäisyyspäivän kieppeillä, kun oli menossa siskoni jälkikasvujen kanssa leipomaan ruskeita pippareita, että hän tuo mukanaan omat taikinat. Pakko tunnustaa, että siskoni vahvin osaamisala ei ole keittiö- tai leipomushommat, joten ymmärrän äitiäni siinä mielessä kyllä. Pipparitaikinan teossa ei nimittäin yleensä kannata valtavasti soveltaa, vaan reseptiä kannattaa seurata tarkkaan, että taikinan saa myös leivottua. Lisäksi sieltä ei paranisi unohtaa kauheasti mitään.
"Kaikilla" (eli ei todellakaan ilmeisesti kaikilla, kuten allekirjoittaneellekin nyt valkeni) on varmasti se oma luottotaikina, jonka kanssa ei mene koko päivä, pipparit saa ehjänä pellille eikä taikina hitsaa jumalattomasti kii pöytään, kaulimeen, muotteihin, sormiin jne. jne. jne. Mutta armas siskoni ei luultavasti ole ottanut äiteen luottoreseptiä talteen ja jos olisikin ottanut, hän saattaa korvata karkeat vehnäjauhot vaikkapa kauraryyneillä, koska jauhot oli loppu. Kaikella rakkaudella, sisko-hyvä, jos luet tätä :)
Ja siis tuon em. tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomen pipparileipurista luottaa kaupan taikinaan, koska heiltäkin puuttuu tuo pomminvarma luottoresepti. Ei se kaupan taikina pahaa ole, mutta jotenkin minun tuli hirveän sääli kotileipureita, joilta puuttuu se "oma taikina". En ole kovin mustasukkainen omasta the taikinastani, koska se on julkaistu lehdessä joskus yheksänkytluvulla jossakin piparikisassa, eli se on periaatteessa vapaata riistaa ja kaikki kunnia sen toimivuudesta kuuluu eräälle Päivi-nimiselle naishenkilölle, jonka kehittämä resepti on. Tässä se nyt on, jotta sinäkin voisit vaikka ensi jouluna tehdä oman piparitaikinasi myllynparhaan sijaan.

Päivin parhaat piparit

250 g voita
200 g sokeria
1½ dl siirappia
2 tl neilikkaa
2 tl kanelia
1½ tl inkivääriä
1 tl pomeranssin kuorta
½ dl kaakaojuomajauhetta (eli esim. Oboyta)

Keihauta voi-sokeri-mausteseos kattilassa ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Vatkaa tehosekoittimella vaahtomaiseksi ( n. 5 min)

2 kananmunaa
3 tl soodaa
1 tl suolaa
n. 500 g vehnäjauhoja

Sekoita munat vaahdotettuun taikinaan yksitellen reippaasti vatkaten. Lisää jauhot, joihin sekoitettu sooda ja suola. Anna taikinan levätä ainakin yön yli jääkappissa.

Kauli taikina haluamasi paksuiseksi levyksi (itse tykkään paksuista pippareista) ja ripota pinnalle kidesokeria. Kauli sokeri varovasti taikinan pintaan. Ota taikinasta muotilla pipareita. Oma suosikkini on possumuotti. 

Paista 180 asteessa n. 6 min uunin yläosassa.


Kas tässä, leivonta-iloa ja piparintuoksua joka tupaan.

/miina